JuhaSavela Teemana talous.

Vakausmaksut ja pankkien sijoittuminen

Pankeilta kerätään vuosittain varoja kriisinratkaisurahastoihin.  Rahastojen varoja voidaan käyttää, kun pankit kaatuvat tai niiden kaatuminen on todennäköistä.  Varoja voidaan käyttää kriisipankkien järjestelyihin, mutta ei suoraan pankkien tappioiden kattamiseen.  Suomen ja muun euroalueen pankit maksavat vakausmaksuja yhteiseen kriisinratkaisurahastoon.  Euroalueen ulkopuolella olevilla mailla on kansalliset rahastot, jotka muodostetaan kunkin maan pankeilta kerättävillä maksuilla.  Pankille koituvat vakausmaksut voivat olla erilaisia riippuen siitä, onko pankin pääkonttori euroalueella vai sen ulkopuolella.    Vakausmaksun suuruus ja kriisinratkaisurahastot ovat kuitenkin vain yksi elementti kriisivarautumisessa, eivätkä ne sen vuoksi ratkaise pankkien pääkonttoreiden sijoittumista EU:n alueella.

Kriisisäännösten soveltaminen on paljastanut kehittämistarpeita

EU:n pankkien kriisitilanteiden hoitamiseen on vuoden 2015 alusta lähtien sovellettu  EU:n elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviä.  Kriisinratkaisusäännösten mukaan kaatuvia pankkeja ei pelasteta veronmaksajien varoilla, vaan sijoittajat ottavat vastatakseen kaatuvien pankkien aiheuttamat tappiot.  EU:n jäsenvaltioissa on kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset, jotka vastaavat kriisipankkien uudelleenjärjestelyistä (kriisinratkaisusta).   Kriisinratkaisun kustannusten varalta EU:n jäsenvaltiot ovat perustaneet kriisinratkaisurahastot, joihin kerätään varoja pankeilta.   Euroalueeseen kuulumattomissa EU-maissa pankkien kriisinratkaisu perustuu edellä mainittuihin kansallisiin järjestelyihin ja niiden väliseen yhteistoimintaan.

Euroalueella pankkien valvontaa ja kriisinratkaisua on keskitetty.   Kriisinratkaisusta vastaa yhteinen kriisinratkaisumekanismi (SRM, Single Resolution Mechanism), jonka yhteyteen on muodostettu yhteinen kriisinratkaisurahasto (SRF, Single Resolution Fund).  Rahastoon kootaan varoja euroalueen yhteisen pankkivalvonnan piirissä olevilta pankeilta.   Rahaston varoja voidaan käyttää kriisipankkien järjestelyihin, mutta ei suoraan pankkien tappioiden kattamiseen.

SRM:n yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB, Single Resolution Board) teki kesäkuun alkupuolella päätöksiä   mm. espanjalaisesta Banco de Popularista, joka EKP:n pankkivalvonnan mukaan oli kaatumassa tai todennäköisesti tulee kaatumaan.   Banco de Popularin kriisinratkaisussa sijoittajan vastuu toteutui, kun pankin omistajat ja osa velkojista kärsi tappioita.   Veronmaksajien varoja ei käytetty tappioiden kattamaiseen, mikä on kriisinratkaisusäännösten periaatteiden mukaista.  

Kesäkuun loppupuolella EKP ilmoitti todenneensa, että italialaiset Veneto Banca ja Banco Populare di Vicenza olivat kaatumassa tai todennäköisesti tulevat kaatumaan.   Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB) kuitenkin katsoi, että edellytykset kriisinratkaisusäännösten mukaisten toimien käynnistämiseen eivät täyty.  Kriisinratkaisuneuvoston mukaan yleinen etu (public interest) ei edellyttänyt kriisinratkaisun käynnistämistä. Pankkien kaatuminen ei myöskään sen mukaan vaarantaisi rahoitusvakautta.   Kahden italialaispankin ongelmat ratkottiin Italian kansallisten säännösten perusteella ja siinnä käytettiin myös julkista tukea eli verovaroja.  Julkisessa keskustelussa pieniä italialaispankkeja koskevia toimia ei ole kritisoitu siitä, etteikö EU:n lainsäädäntöä sinänsä olisi noudatettu.  Sen sijaan kriisinratkaisusäännöksiin sisältyvä tilanteen arviointi ja säännösten tulkinta, joka johti valtion tuen käyttöön, sai osakseen kritiikkiä.  Eräät kommentoijat katsoivat kriisinratkaisusäännösten periaatteiden vesittyneen, kun Italian valtio tuki pankkeja.   Tämä toimintatapa osoitti, että veromaksajilla on edelleen riski, joskaan ei merkittävä, joutua pankkien konkursseissa maksumiehiksi.

Keskeisistä periaatteista ei saa lipsua

Kriisikokemusten mukaan ongelmiin ajautuneiden pankkien tilanteet poikkeavat toisistaan, minkä vuoksi ne ratkotaan eri tavoin.   EU:n säännöksiä tulee silti kehittää niin, että kriisinratkaisun keskeisiä periaatteita sijoittajan vastuun toteutumisesta ei alettaisi tietoistesti kiertää tapauskohtaisella arvioinnilla ja harkinnalla.

Suuret pohjoismaiset ja muut kansainväliset pankit toimivat sekä euroalueella että muulla EU-alueella.   Silloin kun pankkikonsernin emoyhtiö on euroalueella, yhteinen kriisinratkaisumekanismi (SRM, Single Resolution Mechanism) ja sen kriisinratkaisuneuvosto ovat keskeisiä toimijoita kriisitilanteessa.  Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan lisähaasteita tulee siitä, että yhteistyön on oltava kitkatonta euroalueen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten kesken.  

Kriisinratkaisurahastojen tavoitetasot ja maksuperusteet eivät ole kiveen hakattuja

Ruotsin valtiovarainministeriön kaavailut vakausmaksujen korottamisesta, nostivat vahvasti keskusteluun Nordean suunnitelmat pääkonttorin siirtämisestä esimerkiksi Tanskaan tai Suomeen nousevien vakausmaksujen ja Ruotsin mahdollisen pankkiveron takia.   Rahoitusjärjestelmän vakauden ja rahoitusjärjestelmän toimivuuden näkökulmasta on perustelua, että kansallisesti merkittävä pankki maksaa suuren suhteellisen osuutensa perusteella enemmän vakausrahastoon kuin pankit, joiden kaatuminen ei uhkaa maan rahoitusjärjestelmän vakautta.   Vakausrahaston tavoitekoko puolestaan riippuu siitä, miten paljon kriisipankkien järjestelyissä arvioidaan tarvittavan rahaston varoja.   Pankkien toiminnan kannalta on toki tärkeää, että niiden toimintaympäristö on myös kriisirahastosäännösten puolesta vakaa, mutta rahoitusmarkkinoiden rakenteiden muutokset ja innovaatiot edellyttävät myös säännösten uudistamista. 

Euroalueen maiden yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF, Single Resolution Fund) kerätään voimassa olevien säädösten mukaan vähintään summa, joka vastaa 1 % pankkien talletuksista.  Rahaston koko 1.1.2024 tulee olemaan noin 55 miljardia euroa.   Rahaston varojen riittävyys riippuu mm. siitä, rajoittuuko kriisi yhteen pankkiin vai laajeneeko se kansalliseksi tai jopa globaaliksi kriisiksi.  

EU:n komissio julkaisee vuoden 2018 loppuun mennessä kertomuksen yhteisen kriisinratkaisumekanismin toiminnasta.  Samassa yhteydessä se esittää arvion myös kriisinratkaisurahastoon kerättävien maksujen perusteista ja rahaston tavoitetasosta.  Euroopan Pankkiviranomainen (EBA, European Banking Authority) ehdotti lokakuussa 2016 omassa raportissaan, että kriisinratkaisurahastojen koko tulisi määrittää taseen velkojen perusteella suojattujen talletusten asemesta.

Pankkien pelikenttä euroalueella on selkiytynyt

Euroalueen sisällä pankkien pelikenttä on muotoutunut viime vuosina entistä yhtenäisemmäksi ja paremmin ennakoitavaksi.  Kansalliset erot sääntelyssä ovat selvästi vähentyneet, yhteinen pankkivalvontamekanismi (SSM, Single Supervisory Mechanism) on yhtenäistänyt käytännön valvontaa ja edellytykset tehokkaaseen sekä keskitettyyn pankkien kriisien hoitamiseen ovat SRM:n myötä aiempaa paremmat.   Valvonnan läpinäkyvyys on myös edistynyt, vaikka siinä on edelleen toivomisen varaa joidenkin maiden kohdalla.   Kansainväliset pankit voivat yrittää hyötyä ainakin lyhyellä aikavälillä esimerkiksi euromaidenmaiden ja muiden maiden välisistä eroista pankkeja koskevissa vakausmaksuissa, pääomavaatimuksissa tai makrovakauspoliittisissa toimissa.   EU:n sääntelyn ja valvonnan sekä kriisinratkaisun harmonisointi kuitenkin vähentää mahdollisuuksia sääntelyerojen hyödyntämiseen.   Samalla keskitetyn pankkivalvonnan ja kriisinratkaisun painoarvo kasvaa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat